Sivu 1/1

Umpipaku tölkin moottorinvaihto JX to AHU ja retkeilypaku

Lähetetty: 27.12.2019 05:44
Kirjoittaja T4VI
Projekti kertomus jälkikäteen, käyttäen projektin aikana otettuja tarpeellisia ja tarpeettomia kuvia. :D

Lähtökohtana toimiva vuosimallin 1990 oranssi umpipaku, tekniikkana JX ja perus 4 vaihteinen manuaali. Vanhan koneen ahdin tiensä päässä, ja öljynkulutus ilmeni jo reiluna sinisenä savupilvenä. Myös krooninen tehonpuute vaivasi. :roll:

Kuva

Tekniikan luovuttajaksi hankittiin (kaikista toppuutteluista huolimatta) B5 Passat vuosimallia 1998, siinä moottorina 90 hp AHU. Luovuttaja oli laatikko vikainen automaatti auto, joka oli kuitenkin koekäytettävissä ja moottorin puolesta kunnossa oleva auto ja löytyi kaiken lisäksi vain muutaman kilometrin päästä omaa pohjolan tallia. :P

Homma alkoi tietty vanhan moottorin ja vaihdelaatikon irroituksella, joka sujui muittamutkitta, kun ei ollut kauaa edellisestä hommasta.

Kuva

Passatin luovutettua moottorinsa, alkoi selvitä pikkuhiljaa lohkolle tarvittavien muutosten laajuus. Lohkon oikealle puolelle JXn alkuperäinen moottorin kannake sattui suoraan omalle paikalleen, vasemmanpuoleinen ei niinkään... :D

Kuva

Eli lohkosta joutui leikkaamaan yllä olevan kuvan kokoisen kaistaleen pois. Lisäksi yhtä pultin paikkaa piti lohkossa siirtää, ja se toteutettiin alla olevan kuvan siirtopalalla, lohkoon tehtiin vielä uusi kierre JXn koneenkannakkeen kolmatta pistettä varten. Eli yksi kolmesta moottorin kannakkeen kiinnityspisteestä oli oikeassa kohdassa. Lopullinen hienosäätö kannakkeen korkeuksiin toki oli tehtävä aluslevyillä. Mutta näin se toimii. :roll:

Kuva

Auton hankin viime kesänä, juuri katsastettuna, ja yllättävän rapea oli tuo takapoikkipalkki siitä huolimatta. Tälläinen pieni ruostekorjaus siis hidasti projektia hiukan, mutta olihan tuo tehtävä, että uskaltaa kyytin istua. ;) Muuten kori vaikuttaa normaaleja saumaruosteita lukuunottamatta kohtuullisen siistiltä.

Kuva

Kuva

Tässä välissä vieteltiin vielä pieni syysloma, ja ecu kävi ajoneston poistossa samalla reissulla. Päädyin käyttämään moottorin kanssa Passatin omaa moottorinohjausta sähköisine kaasupolkimeen, kaasupolkimen potikan asensin JXn alkuperäisen vaijerin päähän konehuoneeseen.

EGR -järjestelmä poistettiin käytöstä kokonaisuudessaan.

Kuva

Ahun öljynpaluu putkea jatkettiin yltämään JXn öljypohjaan omalle paikalleen, koska Ahun oma öljynpaluu putki kulki pahasti moottorin kannakkeen tiellä. Hyvin tuntuisi toimivan.

Kuva

Kuva

Vauhtipyörä, kytkinlevy ja -asetelma, ja vaihdelaatikko säästettiin JXn perästä, toki kytkin samalla uusittiin painelaakereineen, kun kerran laatikko irrallaan käy. Siltä osin luotettavia kilsoja tiedossa.

Yhtenä iltana sitten pari kaveria avuksi ja tölkki nosturin nokkaan, "uusi" moottori vaihdelaatikoineen alle ja kone paikalleen. Oli sen verran pimeä syysilta ja nopea tempo, että kuvat jäi ottamatta. :shock:

Seuraava vaihe tekniikan paikoilleen saamisen jälkeen oli ahtoputkien suunnittelu. Materiaalii oli 48mm ruostumaton teräsputki, hinnan ja saatavuuden vuoksi. Mutkaa ja pätkää ja sinne se alkoi muotoutua... :?

Kuva

Parin kehitysvaiheen jälkeen ahtoputki alkoi sopia paikalleen. Tässä yhteydessä varmaan huomaa että välijäähdytin on jätetty pois laskuista, ja pyritty pitämään matka ahtimelta imusarjaan lyhyenä. Ahdin määrää tahdin. :roll:

Kuva

Putkeen lisättiin vielä paikka Ahun map anturille, joka onnistui mielestäni kohtuullisen hyvin.

Kuva

Viimeiseen kehitysvaiheeseen päässyt ahtoputki yhtä saumaa vajaa.

Kuva

Ahto- ja imuputket paikoilleen ja kokeilemaan!

https://www.youtube.com/watch?v=fc_f6q299HY

Sähkötöitä jäi vielä jonkin verran tehtäväksi, OBD pistokkeen asennus jne. Alkuperäinen ylipaisunta(?)säiliö ei mahtunut enää moottorin vaihdon jälkeen paikoilleen, vaan ottaa kiinni moniurahihnan kiristimeen. Myös laturi on Ahun kannakkeen kanssa melko korkealla, jonka takia sille piti tehdä tilaa moottoritilan kanteen. Lentävällä reikä ja niittaamalla alumiini levy paikaksi. Kansi tarkoitus äänieristää kuitenkin vielä uudelleen tulevissa vaiheissa.

Kuva

Ekat pidemmät reissut motonetin pihalle ja töihin, ja hyvin vaikuttaisi kulkevan. Nesteentaso-/lämpöanturin valo vilkkui vielä tuossa vaiheessa, kun siltä osin johtosarja oli vielä vajaa. Uusi liitin ja johdotukset ja hyvä tuli.

Kuva

Öljynpaineelle ja jäähdytysnesteen lämpötilalle asenneltiin vielä lisämittarit, voi seurata mahdollisia muutoksia tarkemmin.

Kuva

Jatketaan projektia kokoajan pikkuhiljaa kun osia ja tarvikkeita saadaan hankituksi ja aikaa tekemiseen. :P

EDIT: Kuvien linkit vaihdettu jaetusta albumista, toivottavasti nyt näkyisivät... :D

Re: Umpipaku tölkin moottorinvaihto JX to AHU ja retkeilypak

Lähetetty: 27.12.2019 05:52
Kirjoittaja T4VI
Toivottavasti yksikään kuva näkyy, en ole aikaisemmin koittanut googlen kautta kuvia ladata mihinkään. :P

Re: Umpipaku tölkin moottorinvaihto JX to AHU ja retkeilypak

Lähetetty: 27.12.2019 10:47
Kirjoittaja Osku
Juu ei näy kuvat.

Re: Umpipaku tölkin moottorinvaihto JX to AHU ja retkeilypak

Lähetetty: 27.12.2019 19:23
Kirjoittaja ketsa
Googlen kautta kuvien linkittäminen kyllä onnistuu, mutta ensin sinun pitää tehdä kuville kansio google kuviisi ja linkittää kansiossa oleva kuva tähän ketjuun. Suoraan kuvavirrasta linkitys ei onnistu.

Re: Umpipaku tölkin moottorinvaihto JX to AHU ja retkeilypak

Lähetetty: 04.01.2020 11:59
Kirjoittaja T4VI
Kävipä tuossa vielä sillein, että Tölkki otti ja jätti tielle. :D

Sammui rampilta aivan täydestä laukasta, ihan kuin olis avaimesta kääntänyt. Hinailtiin lämpimään ja tutkittiin ja pähkättiin, yksi ilta täysin tuloksetta.

Ilmattiin, vaihdettiin AHUn oma suodatin tölkin vanhan mallisen tilalle, uusittiin kaikki konehuoneen polttoainelinjat, sammutussolenoidi vaihdettiin (olikin aika kulunut) sähköjä tutkittiin eikä mitään löytynyt... Kunnen pumpun kansi auki ja.... :shock:

Kuva

Aikaisemmin oli kyllä jo huomattu, että jotain pumpulle on joskus joku tehnyt, ja sieltähän paljastui jonkun (toivottavasti) kotisepän haljenneet juotukset. Kunnon puhdistus ja uudet turaukset ja homma käyntiin. :lol: