Sivu 2/2

Re: Multivan 86

Lähetetty: 21.11.2021 22:27
Kirjoittaja ketsa
Saumojen auki rapsuttelu, hiekkapuhallus, uudelleen rapsuttelu, uudelleen puhallus ja toimivaksi todettu ruosteen passivointiaine pensselin ja paineilman avulla saumaan parin kolmeen kertaan. Sitten hiomapaperia saumaan ja maalaus alkakoon. Tommonen on mun resepti. Saumakitti sitten vasta epoksin päälle.

Automaalit.net tuotteita itse olen käyttänyt. Troton ja Mipa hyviksi havaittuja tuotteita. Paksukalvo Mipaa pintaan. Lavamassalla ei kyllä kustannuksissa säästä, ainut mitä sillä mielestäni saa aikaan on se, että auto on käytännössä pilalla. On sen verran kovaa tököttiä, että jää ainakin minulta hiomatta pois. Trotonin lavamaalia olen käyttänyt helmoissa ohennettuna ja ruiskulla maalaten.

Re: Multivan 86

Lähetetty: 01.10.2022 15:48
Kirjoittaja Lypyrä
Pitkästä aikaa voisi lisäillä tänne kuvia mitä on tullut puuhailtua, käytännössä kaikki mitä on tehty on tehty sisustalle jotta ensivuonna pääsisi tekemään ensimmäisen reissun perheen kanssa 😁
Eli katto eristettiin kauttaaltaan armaflexillä, koin että on kaikkein parhaiten taipuvaa sorttia kyseiseen tarkoitukseen eikä ime vettäkään.
IMG_20220804_181635.jpg
IMG_20220804_181635.jpg (1.94 MiB) Katsottu 3506 kertaa
IMG_20220910_182626.jpg
IMG_20220910_182626.jpg (2.8 MiB) Katsottu 3506 kertaa
Eli kuten kuvista näkee niin yläpedistä luovuin lopullisesti, tavaraa sinne reissulle tarvitaa kuiteki ni arvelin laatikoiden olevan tarpeellisempia, nii nukutaa sitte vaikka kuin sillit purkissa 😂

Vielä olisi tarkoituksena rakentaa moottoritilan joko yläpuolelle tai moottorin vierelle lokerot tai sit sekä että, verhoiltavaaki olis vielä pilarien osalta.

En kyl usko että tekeminen tämän kanssa missään vaiheessa pääty vaikka joskus jollain tavalla valmistuisi, ainaha jää vähän jotain parannettava 🤷

Re: Multivan 86

Lähetetty: 01.10.2022 18:11
Kirjoittaja Andy
Näyttää hyvältä

Re: Multivan 86

Lähetetty: 01.10.2022 19:25
Kirjoittaja Hanttapuli
Tilavaa ja valoisaa! Hyvältä näyttää!