VW Transporter T3 -91 1.6TD "Perry"
VW Transporter T3 -91 1.6TD "Perry"
Ensiksi kiitoksia loistavasta foorumista, ilman tätä tuo härveli tuskin kulkisi vielä!
Tännekkin uskallan ehkä jo kirjoitella kun emäntä on hieman rauhoittunut ja vauva lakannut itkemästä tölkin hommaamisen jälkeen Monia romuja on vuosien varrella ollut mutta tölkin hankinta on nostattanut ihan ennennäkemättömän vahvoja tunteita
Ei ole tuon kyseisen yksilön elämänkaaresta hirveän pitkää tietoa mutta yritän nyt kertoa sen verran mitä tapahtunut sen jälkeen kun se miulle on tullut.
Masentavana maraskuunpäivänä tuli puhetta työkaverin kanssa (jolla T4:sia piha täys) että hänen serkku on ostanut T3:sen josta ilmeisesti jakohihna poikki, no siinä sitten hetken mielenhäiriöissä otin yhteyttä kyseiseen henkilöön ja tölkki vaihtoi omistajaa. (Olin nähnyt auton muutaman kerran ohiajaessani hallin pihalla)
No ei auttanut kuin lähteä tutkimaan ostosta ja kartoittamaan vaurioita kansi oli jo työkaverin serkkua edeltävän omistajan toimesta purettu pois.
Irtonaista kantta tutkiessa ihmetytti ns leventynyt nokkapukki, sen irroittaessa huomas että kansi ja nokka entisiä, leikannut oikein kunnolla kiinni.
Alakerta pyörii ja näyttää olevan kunnossa, öljyjä tuskin oli laskettu koneesta ulos, vaikka öljyä ei ollutkaan.
Hallin pihalla oli romuttamolle lähteneen diesel Jetan 1.9 vapari moottori, päätettiin yhteistuumin vaihtaa koko moottori suoraan koska ei ollut ehjää ja sattuvaa 1.6 kantta eikä varmuutta onko alakerta aivan kunnossa.
Sittan auto halliin ja vanha kattila pois, helppo homma. Vaihteisto jätettiin killumaan autoon.
Seuraavaksi 1.9 moottorista purkasin kaikki mahdolliset apulaitteet ym härpäkkeet pois, ja sama 1.6 moottorille, sitten "tölkitys" ja turbotus toimenpide 1.9 moottorille.
1.9 moottori hieman korkeampi kuin 1.6 joten ihan kivuton ei ollut tämäkään toimenpide. mm jakopään takapelti (missä pumppu kiinni) piti katkaista, ahdonalaisen syötön nostokelloa piti nostaa ylöspäin että kannen vesiletku lähtö mahtuu, 1.6 ja 1.9 öljypumpun jaloissakin jotain eroa kiinnityksessä, joten piti säilyttää 1.9 oma johon ei ahtimen öljy putki tietenkää satu, onneksi löytyi sopiva välikappale jostain vanhasta ahtimesta.
Huolletut suuttimet löytyi työkaverin 2.4 T4:sest (varaosa/ varasto)
Saatiin kone lopulta paikoilleen autoon ja voi sitä riemua kun saatiin se lopulta (hirveän sahauksen, monen pilotti pullon, kartongin tupakkaa ja monen p#rkeleen jälkeen) käyntiin! Laturi ilmeisesti vaihdettu joskus jostain muusta vehkeestä koska laturin hihnapyörän välissä oli joku n.1cm paksu aluslevy ja näin ollen ei ollut ollenkaan linjassa kampiakseliin ja vesipumppuun nähden, no se poistettu sieltä välistä.
Pumppu aivan liian myöhäsel, ei hehkuta, naftaa valuu jokapaikast ja öljyykii tulee jostain!
Suuttimien paluuletkut vaihdettu niin naftavuodot tyrehtyi, öljy tuli löysälle jääneestä ahtimen öljynpaluusta, hehkujen sulake oli kaikessa tiimellyksessä palanut ja pumppua aikaisemmalle niin johan alkoi käynnistymään.
Jäähdytys nestettä järjestelmään ja lämpöseks käyttö, järjestelmä ilmaantui kuin itsestään? kapiiniin tulee KUUMAA!! ja lämmöt pysyy aika tarkallee puolessavälissä.
Vaihteiston kanssa on vieläkin murheita (ilmeisesti kaikki puslat väljät koska vaikka kuinka säätä niin 1 ja 2 vaihde on aivan pakin vieressä, pakkilukon takan, v mäinen ajaa ennekuin tottuu) jos jollain hyviä neuvoja tähän niin otetaan vastaan!!
Ensimmäinen pidempi koeajo oli liikennekäyttöön laiton jälkeen hallilta huoltsikankautta kotiin, n.20km hyvin tuntui vetävän, ainut että kytkin hieman sutii kun oikein tennaria antaa no se vaihdetaan kun ei enää pelaa ollenkaan.
Noin 30m ennen huoltsikkaa tilttas! Siin sit nopee mietti et menikö jakoremmi vai mikä? no nafta loppu :D siin sit tankkas hemmetin kaunista kulkinetta ku venakot konsanaa. (tankki oikeal puolel autoo ja mittari vasemmalpuolel autoo) :D Hyvin lähti pienen sahauksen jälkeen käyntii.
Seuraavan päivänä töihin Perryllä ( nimi tulee lastenohjelmasta Finias ja Ferb jossa nokkaeläin Perry, saman värinen kuin tölkki)
Työmatka (20km suunta) sujui ongelmitta, mitä nyt kusipoika ei pelaa ja vaihteet on hanurist.
Seuraavaksi ois tarkoitus siivota tuo värkki, korjata lasinpesurin pumppu, kenties vaihtaa lämppärin moottori ku pitää hirveetä mölyy, nopeusmittari ei myöskään toimi, kevään tullen luultavast hieman siistii ulkokuorta, kun kaikki saumat, helmat ja kaaret näyttää kukkivan! Sivuoven kahvakin on tyypillisesti poikki.
Tässä tälläin kertomus nyt lyhykäisyydessään, lisää kirjoittelen Perryn elämästöä kun jotain tapahtuu tai jotai tulee mieleen.
Ja anteeksi kirjoitusvirheistä, ei samoilla käsillä voi osata kirjoittaa ja ajaa Tölkkiä!

Vw transporter T3 1.6 td -91 2wd, nykyisin 1.9td "Perry"
Re: VW Transporter T3 -91 1.6TD "Perry"
Tervetuloa vain foorumille ja hienoa että on apuja löytynyt ongelmiin.
Heitähän jokunen kuvakin jossain vaiheessa "Perrystä"
Itsellä vähän samoja oireita vaihteiden kanssa eli meinaa ykkönen ja pakki olla turhan lähekkäin. Pitää vaihtaa sinne etuhaarukkaan ne ohjain "muovit" kun nyt ilmeisesti pääsee vähän liian vasemmalle edessä keppi.
Saattaisi sinulla korjaantua tuolla vaihdekepin korjaussarjalla vaihteiden meno
http://hotcars.net/loadframe.asp?page=prod/prod6301.ASP

Viimeksi muokannut selvesa, 04.01.2014 11:37. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
T3 vm. 1988, 1.9 TD aasi-seepra
T4 vm. 2002, 2.5 TDi ,ex-taxi, "matkailuauto"
FVWA:n jäsen
T4 vm. 2002, 2.5 TDi ,ex-taxi, "matkailuauto"
FVWA:n jäsen
Re: VW Transporter T3 -91 1.6TD "Perry"
muutama huono puhelinkuva Perrystä
Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia nähdäksesi tämän viestin liitetiedostoja.
Vw transporter T3 1.6 td -91 2wd, nykyisin 1.9td "Perry"
- AT5nok
- Moderaattori
- Viestit: 7681
- Liittynyt: 20.02.2012 18:31
- Paikkakunta: Hki / Tölkkifoorumi.fi
- Viesti:
Re: VW Transporter T3 -91 1.6TD "Perry"
Tervetuloa Foorumille Perryn kanssa.
Tekniikkaosuudessa on ohjeet vaihteiden säädöstä ja jos ne eivät auta, niin sitten vaan kysymään, samojen ongelmien kanssa on paininut lähes kaikki Tölkkikuskit, joten varmasti löytyy neuvoja.
Tekniikkaosuudessa on ohjeet vaihteiden säädöstä ja jos ne eivät auta, niin sitten vaan kysymään, samojen ongelmien kanssa on paininut lähes kaikki Tölkkikuskit, joten varmasti löytyy neuvoja.
Re: VW Transporter T3 -91 1.6TD "Perry"
fineas ja ferb sopii hyvin jokaisen tölkkeilijän esikuvaksi
Re: VW Transporter T3 -91 1.6TD "Perry"
Täytyy juu yrittää viel säätää niit, jotenki sen makuset et säätäen vois viel saaha pelittää. Eli kun tölkki ei oo tulil nii löytyy kaikki vaihteet mukamas löytyy omilt paikoiltaa hienost, mut todellisuudessa kun laittaa niinku ykköselle normaalist, siel onki kolmonen, ja sama kakkosen kans, et siel o nelonen, ja 3 ja 4 vaihde löytyy myös omilt paikoiltaa.
1ja2 löytyy alas ja vähän vasemalle, just ennen pakkii.
Niit ohjeit juu katellu mut täytyy ajankaa yrittää sätää niit lisää, alunperin kun saatii ekaa kertaa perry tulille nii kaikki vaihteet oli kateis ym, johtuen kylläkii omast varomattomuudest kun loota luultavast levänny vaihteensiirtotangon varassa osittain
1ja2 löytyy alas ja vähän vasemalle, just ennen pakkii.
Niit ohjeit juu katellu mut täytyy ajankaa yrittää sätää niit lisää, alunperin kun saatii ekaa kertaa perry tulille nii kaikki vaihteet oli kateis ym, johtuen kylläkii omast varomattomuudest kun loota luultavast levänny vaihteensiirtotangon varassa osittain
Vw transporter T3 1.6 td -91 2wd, nykyisin 1.9td "Perry"
Re: VW Transporter T3 -91 1.6TD "Perry"
Jos kepissä ei tunnu tolkuttomasti väljää, niin sitten siitä keskiholkista kääntelemään, se tosin pomppaa helposti vanhaan asentoon, mutta kannattaa kokeilla. Luultavasti löytyy kyllä kepistä väljää sen verran että kannattaa vaihtaa uutta.
Why do it right when you can do it yourself?
I on oltava!
I on oltava!
-
- Getriebe Gott
- Viestit: 221
- Liittynyt: 22.02.2012 19:25
Re: VW Transporter T3 -91 1.6TD "Perry"
Jep; tervwetuloo ja onnee. Kannattaa jollain piikillä tai maalitussilla tms. merkata vaihteiston siirtotangon "alkuasento" niin saa siitä sitten referenssiä siirtymän suunnista ja vaikutuksista.
Re: VW Transporter T3 -91 1.6TD "Perry"
Huomenissa tarkoitus hallille mennä siivoo perryy ja vois yrittää säädellä lisää, ilmoittelen sit miten kävi! Ja jos vaik sais muutaman paremman kuvatuksen laitettuu tänne.
Vw transporter T3 1.6 td -91 2wd, nykyisin 1.9td "Perry"
- beretta
- Tölkkitohtori
- Viestit: 666
- Liittynyt: 21.02.2012 16:53
- Paikkakunta: Beretta´s T3 Ranch Oulun seutu
- Viesti:
Re: VW Transporter T3 -91 1.6TD "Perry"
Tervwetuloa porukkaan
-86 Transporter 1.9mtdi syncro"ponsse"
-89 Caravelle 1.6td oettinger "kapo the kampperi
-01 Golf 1.6sr
-85 caravelle 1.6td
-89 lada Niva Sergei Iwanowitch 1.6 powered by weber 2x28
-89 Caravelle 1.6td oettinger "kapo the kampperi
-01 Golf 1.6sr
-85 caravelle 1.6td
-89 lada Niva Sergei Iwanowitch 1.6 powered by weber 2x28
Re: VW Transporter T3 -91 1.6TD "Perry"
no enpä saannu mitää aikaseks, hieman siivottuu perryy ja hinattuu kaverin auton hallille ja kytkinki kesti sen viel kuvia sain mut liian suuria tänne, täytyy jotai yrittää kehittää
Vw transporter T3 1.6 td -91 2wd, nykyisin 1.9td "Perry"
Re: VW Transporter T3 -91 1.6TD "Perry"
Tuolla voi muutella sopivaksi http://pixresizer.en.softonic.com/
Re: VW Transporter T3 -91 1.6TD "Perry"
nyt saatu kuvatuksii kutisteltuu, kiitoskia siitä, nim, uus avuton juntti
Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia nähdäksesi tämän viestin liitetiedostoja.
Vw transporter T3 1.6 td -91 2wd, nykyisin 1.9td "Perry"
Re: VW Transporter T3 -91 1.6TD "Perry"
kyllä tölkillä matkanteko on mukavaa ja pysyy perhesuhteetkin kunnossa
Eilen lähdettiin hakemuun muksulle uutta pinnasänkyä, tottakai tölkillä, eihän se emännän autoon mahtuisikaan.
Emäntä suostui tulemaan jopa kyytiin (kaupungin läpi ajettaessa huppu päässä )
Matkaa oli noin 20km suunta, ei päästy ees 4km enneku alkoi laturin valo mollottaa mittaristossa Ensin ajattelin että ei vain lataa, sitten huomasin et alkaa lämpömittari nousemaan aika nopiasti, Perry tien sivuu ja tutkimaan mikä vikana (emännän äänen sävy vaikutti siltä että lähtee ihan just kävelemään) No koko hihna hävinnyt prkl! Onneksi jäi vanha hihna autoon, vanha hihna paikoilleen ja taas mentiin, eikä pala valot ja lämpöökin tulee toimistoon. Myöhemmin kun emännälle selvisi et laitoin "uuden laturinhihnan" niin ihmetys oli suuri et näin nopeesti? (n.2 min vianhakuineen) koska yleensä hieman monimutkaisempia olleet laittaa kun tölkkiin
Loppumatka suijui mallikkaasti. vkl ois tarkoitus perehtyä vaihteiston säätöön..

Vähän samaa meilläkin havaittavissa kun syncrolla ajelee ... meinaan tuon hame-väen suhteen, ei millään meinaa kyytiin lähteä, pidemmille reissuille ainakaan ...
Hyvä että tuli kuntoon. Kyllä noita varahihnoja kannattaa pitää mukana, kun näihin ne tosiaan saa vielä "kohtuuvvella" vaihdettua.
Kannattaa varmaan katsoa sieltä kepin juuresta, kun, ainakin tuossa sisäkuvassa, näyttää tuo keppi jotenkin oudossa asennossa mielestäni olevan Saattaahan se tietysti kuvakin vääristää tai omat silmät ..
Hyvä että tuli kuntoon. Kyllä noita varahihnoja kannattaa pitää mukana, kun näihin ne tosiaan saa vielä "kohtuuvvella" vaihdettua.
Kannattaa varmaan katsoa sieltä kepin juuresta, kun, ainakin tuossa sisäkuvassa, näyttää tuo keppi jotenkin oudossa asennossa mielestäni olevan Saattaahan se tietysti kuvakin vääristää tai omat silmät ..
T3 vm. 1988, 1.9 TD aasi-seepra
T4 vm. 2002, 2.5 TDi ,ex-taxi, "matkailuauto"
FVWA:n jäsen
T4 vm. 2002, 2.5 TDi ,ex-taxi, "matkailuauto"
FVWA:n jäsen
Re: VW Transporter T3 -91 1.6TD "Perry"
Ostakee hameihmisille oma syncro, niistä ne tykkää
Re: VW Transporter T3 -91 1.6TD "Perry"
Eipä tänää saanu hirveemmi muuta aikaan kun vähäsen siivottuu autoa ja takatilaan joku 70-luvun vanerinen leipälaatikko johon saa kaapelit, öljyt ym näppäräst, takatilan valot korjattu ja lohkolämmitin ja sisäpistoke saatu kuntoon. lisämittari hommaakin suunniteltu, hallille ei päässy kun nosturilla yks toinen projekti menossa joten arpalaatikolla mennään vielä. Nyt täytyy siirtyä toisten tölkkien pariin joten jatketaan luultavasti ensi viikolla.
Vw transporter T3 1.6 td -91 2wd, nykyisin 1.9td "Perry"
Re: VW Transporter T3 -91 1.6TD "Perry"
Nyt jälleen pakko saada aikaan jotain, Aamulla työmatkalla eväitä hakemaan kaupasta ja auto tyhjäkäynnille jotta vähän lämpenee kun -15 astetta pakkasta, no tottakai puhallin täysille. No takas autoon kun pääsin niin hirvee palaneen katku ja kamala rutina ja ropellus puhaltimesta no ei muutaku puhallint pienemmälle ja työmaata kohti.
Töistä lähettyä muutaman kilsan puhallin pelas jotenkin ropeltaen vielä kunnes jumittu kokonaan ja senkin jälkeen vielä hetken pyöri täydellä teholla kunnes hirvee pamaus ja sulake napsahti myös Onneks mätänetin lähiputiikist löyty hyllytavarana. Täytyy alkaa repii kojelautaa pois.
Onneks tölkki puhaltaa lämmintä kuitenkin ihan ajoviiman voimin!
Töistä lähettyä muutaman kilsan puhallin pelas jotenkin ropeltaen vielä kunnes jumittu kokonaan ja senkin jälkeen vielä hetken pyöri täydellä teholla kunnes hirvee pamaus ja sulake napsahti myös Onneks mätänetin lähiputiikist löyty hyllytavarana. Täytyy alkaa repii kojelautaa pois.
Onneks tölkki puhaltaa lämmintä kuitenkin ihan ajoviiman voimin!
Vw transporter T3 1.6 td -91 2wd, nykyisin 1.9td "Perry"
Re: VW Transporter T3 -91 1.6TD "Perry"
Huh siinä oli hieman tuuria mukana. Noi kiinni leikanneet flektit on polttaneet tölkkejä
Home is where you park it.
Re: VW Transporter T3 -91 1.6TD "Perry"
sehän täst ois enää puuttun