T3 säilyttäminen ja kunnostaminen alkuperäiseksi
Lähetetty: 28.08.2014 19:23
Tervehdys!
Avataan tämmöinen keskustelu eli mitä mieltä olette Tölkkien säilyttämisestä alkuperäisenä?
Itsellä on projektia työn alla ja tarkoitus on lähestyä aihetta alkuperäisyden näkökulmasta, tietysti ajettavuutta parantavat seikat voi ja pitää ottaa huomioon esim. 15" pyörät parantavat ajettavuutta jos olen oikein ymmärtänyt.
Toisekseen palstalaisilla on älyttömän hyvän näköisiä offi Tölkkejä, itsestään vaan tuntuu että raskiiko Tölkillä metsään lähteä sitten kun sen on saanut laitettua hienoksi. Ymmärrän kyllä että maastoajoneuvoiksi nämä on tehty ja siellähän ne ominaisuudet pääsevät oikeuksiinsa.
Sitten ajattelen sillä tavalla että nämä ovat Juniksien viimeisiä perillisiä, uskon näitten olevan vieläkin enemmän arvossaan tulevaisuudessa, kehitys on nähty edellisten hyötyvolkkareitten kanssa.
Itse en ole sijoitusmielessä liikenteessä (enkä kyllä usko että kukaan muukaan palstalaisista) vaan tänään juuri peltisepän kanssa mm. sovittiin että ruostesuojaus uusiksi ja helmoihin nostetaan vähän ylöspäin niin kestää isältä tyttärelle, eli tarkoitus pitää pelit itsellään kun on onnistunut sellaisen mukavan pelin itselleen hankkimaan.
Tämä nyt on vähän tämmöinen avoin kysymys tämä avaus, olisi mukava kuulla myös muitten harkintoja asiasta ja miten harrastus yleensä on alkanut.
Mike